24.5.2013

Uusi tuttavuus

 Kuvat illan emännän Miksun ottamia
Huh! Pidin sitten huomaamattani blogitauon. Olen pyörittänyt pari kuukautta aika villiä aikataulua, johon on kyllä kuulunut paljon kokkailua. Kannoin melkein päivittäin eväitä mukanani, mutta ruoat olivat supertylsiä (etenkin kun syö samaa viikon putkeen): makaronilaatikkoa, soijabolognesea ja lihakeittoa. Plääh. 

Onneksi olen kuitenkin ehtinyt yksiin juhliinkin! Ihana ystäväni Miksu täytti vuosia ja kokoonnuimme porukalla nyyttäri-illalliselle Välimeren teemalla. Halusin tehdä jotain uutta ja räväytin taboulleh-salaatilla! Sitä on helppo tehdä isolle porukalle ja halusin samalla kokeilla ensimmäistä kertaa bulgurin valmistusta. Helppoa kuin mikä! Tämä salaatti on helppo valmistaa, mutta pilkkominen vie oman aikansa. Itse lahjoin V:n apuriksi - palkkioksi se sai syödä tätä. Kelpasi V:lle ja onneksi muillekin ruokavieraille.


Tabbouleh-salaatti (resepti Minna Nevalaisen, Maku-lehti)
2dl bulguria
100g persiljaa (vaihdoin korianteriin)
50g minttua (näiden määrien kanssa ei  oo niin justiinsa, itse viskoin ainakin vapaalla kädellä)
1 punasipuli
puolikas kurkku
2 tomaattia
1dl sitruunamehua
3rkl oliiviöljyä (laita enemmän jos huvittaa)
+ mausta suolalla ja pippurilla

Kypsennä bulguri pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele keitetyt vehnänjyvät kylmällä vedellä ja jätä ne siivilään valumaan. Hienonna yrtit. Kuori kurkku, poista siemenet ja kuutioi se. Halkaise tomaatit, poista siemenet ja kuutioi ne. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna salatin tekeytyä hetki kylmässä.

16.4.2013

Lähiruokaa ja luomua!

Jes, 24.-26.4. Messukeskuksessa järjestetään Lähiruoka ja luomu -messut. Olen saanut käsiini muutaman messulipun, joista myös te pääsette nauttimaan! Lisää kommentti (sähköpostiosoitteesi kanssa) tähän postaukseen tai lähetä meiliä kadenvaantoa@gmail.com niin olet mukana arvonnassa.

Käy lukemassa lisää messujen tarjonnasta.


30.3.2013

Villinä tahnoihin

Olen vihdoinkin ymmärtänyt erilaisten tahnojen ja soossien mahtavuuden. Toki olen tykännyt niistä jo aiemminkin, mutta en ole osannut käyttää niitä omassa arjessani. Tässä postauksessa levitän teille kahden soossin ilosanomaa, jotka ovat lähtöisin samalta kokkikaveriltani. Hurahdin hernepestoon jo yli kaksi vuotta sitten syödessäni kaverini kokkaamaa lounasta edesmenneessä Bistro Artesanassa. Aktivoiduin vasta kuukausi sitten tekemään pestoa itse ja nyt olen tehnyt sitä valehtelematta viikoittain. Pesto sopii täydellisesti leivän päälle, pitaleivän väliin ja kasvisten kanssa dippinä. Toimisi varmaan hyvin pastankin kanssa. (Ja opiskelijoille ja piheille tiedoksi, pesto on todella halpa valmistaa.)

Pimeän pitaleivän sisällä on hernepeston lisäksi 
paistettua marinoitua tofua, mustapapuja ja kirsikkatomaatteja.

Chilisoossin resepti tarttui matkaani brunssilta, jossa kokkikaverini paljasti kaikkien himoitseman tahnan ainesosat. Yhdistelin aineita kotona omassa suhteessa ja lisäsin joukkoon Vii Voanista ostamaani paprikamaustetta, joten maku ja väri eroavat hieman originaalista. Tekstuuri taasen on sama, majoneesimaisen mahtava! Tahna säilyy jääkaapissa pari viikkoa ja sitä on helppo lisätä kaikkiin mahdollisiin ruokiin. Suosittelen!


Hernepesto
pussi pakasteherneitä
2rkl auringonkukansiemeniä/kurpitsansiemeniä tms.
rypsiöljyä
suolaa
pippuria
sokeria
valkosipulinkynsi
loraus tuoreen sitruunan mehua

Sulata pakasteherneet, lisää joukkoon siemeniä, valkosipulinkynsi, sitruunan mehu, loraus (n. 2-3rkl) öljyä ja mausteita. Soseuta sauvasekoittimella tahnaksi, lisää mausteita oman maun mukaan ja ohenna öljyllä tarvittaessa.


Chilitahna
sipuli
vähintään 4 chilipalkoa
muutama valkosipulinkynsi
pippuria
suolaa
+ muita valinnaisia mausteita, esim. savupaprikaa
n. 1rkl jotain etikkaa (käytin omenaviinietikkaa kun sitä oli kaapissa)

Leikkaa sipuli, kuori valkosipulinkynnet ja pilko chilit noin sentin mittaisiksi paloiksi - poista kannat, mutta jätä siemet chilipalkoihin. Paista chilit ja sipulit öljyssä mausteiden kanssa, kunnes kaikki ainekset ovat pehmenneet hyvin. Itse annoin aineiden hautua erityispehmeiksi lisäämällä lorauksen vettä joukkoon ja laittamalla pannun kannen hetkeksi kiinni. Soseuta pehmenneet kasvikset etikkalorauksen kanssa tahnaksi. Säilytä jääkaapissa.



Och jag lovade Therese och Christoffer att jag skriver recept (då och då) också på svenska! Ni måste testa ärtpeston - den är min nya favorit! Smakar gott på rostat bröd, mellan pitabröd (med stekt tofu, svartbönor och tomat) eller som dipsås. Jättebra, billigt och superlätt att göra.

Ärtpesto
(fryst) ärtpåse
2 matskedar solrosfrön /skalade pumpafrön 
rapsolja
salt
peppar
socker
en vitlöksklyfta
lite citronsaft

Smält ärterna, tillägg frön, vitlök, citronsaft, 2-3 msk rapsolja och kryddor. Blanda med en stavmixer, tilläg kryddor och späd ut med olja om du vill.

Chilipaste
en lök
minst 4 st chilipeppar
några vitlöksklyftor
peppar
salt
+ andra frivilliga kryddor, till exempel rökt paprika
1 msk någon vinäger (jag använde äppelvinäger)

Skär löken, vitlöken och chilipepparna (cirka 1cm bitar). Lämna frön i chilin. Stek med kryddorna tills löken och chilin har mjuknat. Tillägg lite vatten och sätt låcket på, om mjuknandet tar för länge. Tillägg vinäger och blanda ingredienserna med en stavmixer. Hålls ätbart i kylskåpet i två veckor.

10.3.2013

Herkuttelijan sunnuntai

Muutimme Lauttasaaresta Hakaniemeen viime vuoden toukokuussa. Ehdin asua Larussa neljä ja puoli vuotta, enkä koskaan sopeutunut saarelle. Luulin sen johtuvan paikallisten ystävien puutteesta ja kävin jossain vaiheessa ahkerasti "Laru-treffeillä" kavereiden kautta bongaamieni lauttasaarelaisten kanssa. Kavereita löytyi, mutta saari ei vaan koskaan tuntunut omalta - Hakaniemeen taas olen juurtunut jo liiankin hyvin. Jotain hyvää Lauttasaaresta kuitenkin jäi: Sini ja Ville.



Tänään kokoonnuimme pitkästä aikaa taas saman pöydän ääreen ja nautimme rennon seuran lisäksi myös rennosta ruoasta. Olin vääntänyt pöytään muun muassa nachoja (okei, ne oli kaupasta, en ole supernainen) guacamolella ja salsalla, itsetehtyjä hampurilaisia, lohkoperunoita sekä suklaakakkua marjamelballa. Hampurilaissämpylät tein hodarisämpylöiden ohjeella (tuplataikinasta tuli kuusi reilua sämpylää), tosin olisi pitänyt tajuta ripotella pinnalle muutama seesaminsiemen. Hampurilaiset täytettiin juustolla, pekonilla, pihveillä (itse tehty, liha hallista), aiolilla, ketsupilla, tomaatilla, salaatilla, paistetulla sipulilla sekä villinä korttina myös guacamolella. Varmaan sanomattakin selvää, että yksi burgeri riitti viemään nälän mennessään.



Itse olin eniten tohkeissani nachojen kaveriksi tekemästäni salsasta. Tämä ei ollut sellainen kasaan keitetty salsa, vaan tuore ja raikas versio. Salsan vääntää valmiiksi muutamassa minuutissa, mutta makujen kannattaa antaa imeytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.



Salsa
4 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
2 salottisipulia
korianteria
suolaa
pippuria
puolikkaan sitruunan mehu
tuore chili

Pilko tomaatit mahdollisimman pieneksi. Lisää joukkoon silputut sipulit, korianteri ja mausteet. Poista chilistä siemenet, hakkaa pieneksi ja lisää tomaattiseokseen. Purista joukkoon sitruunan mehu ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia ja kaada tarvittaessa nestettä pois salsasta ennen tarjoilua. Tarjoile nachojen kanssa.

19.2.2013

Sipsejä leivästä

TasteSpottingista jäi kirjanmerkkeihin maailman helpoimpien lettujen lisäksi jotain muutakin. Jos letut ovat hyvä tapa aloittaa päivä, on tässä postauksessa taas hyvä vinkki rentoon illanviettoon. Olen pari kertaa yrittänyt tehdä itse pitaleipiä, mutta en enää lukemattomien epäonnistumisten jälkeen edes viitsi yrittää ja ostankin pitaleipäni nykyään valmiina esipaistettuina kaupasta. 


Välillä avattua pakettia ei tule syötyä kokonaan ja on todella ärsyttävää löytää leipälaatikosta kuivuneita, syömäkelvottomia pitaleipiä. Tässä ratkaisu kaikkien yksinäisten pitaleipien varalle! Ja nää on kyllä niin hyviä, että voi niitä pitoja ostaa ihan näitä sipsejäkin varten. Pitasipsien resepti on Pure Provender -blogista, samoin kuin papudipin, jota en malttanut olla vähän tuunaamatta. Sipsit ja dippi olivat aika "tuhti" yhdistelmä, suosittelen ujuttamaan lautaselle myös pari viipaloitua porkkanaa.

Tietäisittepä miten vaikeaa on ottaa kuvia pimeässä talvi-illassa.

Pitasipsit, pellillinen
kaksi pitaleipää
oliiviöljyä
chiliä
mustapippuria
suolaa

Leikkaa pitaleivät puoliksi. Leikkaa puolikkaat puoliksi ja edelleen neljään osaan. Sekoita öljy ja mausteet ja sivele leipäpalat molemmilta puolilta öljyseoksella. Levitä pellille ja paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. Anna sipsien jäähtyä ja rapeutua.

Papudippi
purkki voipapuja
2tl omenaviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Valuta pavut, lisää viinietikka, valkosipulinkynsi, mausteita ja öljyä oman maun mukaan. Soseuta sauvasekoittimella, lisää öljyä kunnes tahna on sopivan paksua/löysää.

18.2.2013

Taikaletut

Onko kukaan muu koukussa TasteSpottingiin? Roikuin (taas) yhtenä iltana koneella ja silmiini osui niin yksinkertainen resepti seuraavan aamun aamupalalle, että hyvä kun maltoin edes nukkua! Arvatkaapa mitä tässä kuvassa paistuu?


Tuskin kukaan osasi arvata, että pannulla ei ole rasvan lisäksi muuta kuin banaania ja munia. Kokeilkaa itse, jos ette usko! Resepti on bongattu TasteSpottingin kautta From Away -blogista, jossa reseptin kerrotaan olevan blogihitti. Jännää! Kannattaa kurkata linkin takaa hienot blogikuvat, jotka peittoavat omat räpsyni mennen tullen. Tarjoilin letut jenkkityyliin voisulan, siirapin ja mustikoiden kaverina. Mums.



Kahden aineksen letut, n. kuusi lettua
2 pientä banaania + kolme munaa tai
2 isoa banaania + neljä munaa
+ voita
+ siirappia
+ mustikoita

Laita kulhoon kuoritut banaanit ja rikotut kananmunat, soseuta sauvasekoittimella, kunnes taikina on saanut vähän "ilmaa": Paista letut pannulla voissa molemmin puolin kullanruskeiksi. Tarjoile voinokareen, siirapin ja mustikoiden kanssa. Voit myös lisätä mustikoita taikinaan, jos haluat!

3.2.2013

Epätyypillistä salmiakkia


Olin viime syksynä kaverin valmistujaisissa, joihin joku ihana vieras oli tuonut tarjolle huumaavia marenkeja. Etsin tuon vieraan käsiini ja näpyttelin baarin hämärässä reseptin poikaystävän puhelimeen muistiin ("vaspaa aineet sekaisin"). Muutaman testikerran ja netin vinkkien jälkeen olen muokannut reseptiä vähän, mutta maku on edelleen se sama ihana, sillä Turkinpippurit sopivat marenkiin ihan uskomattoman hyvin. Salmiakki taittaa makeaa juuri sopivasti, eikä lopputulos ole liian ätläkkä. Marengit myös säilyvät pitkään kuivassa (jos niitä vain malttaa olla syömättä).


Marengit, noin pellillinen
3 valkuaista
2dl sokeria
1dl Turkinpippuri crushia

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri hiljalleen samalla vatkaten. Lisää joukkoon crush ja annostele marenkimassa pellille. Paista 120 asteessa tunti. Ota lämmöt pois, avaa uunin luukku ja anna marenkien jäähtyä rauhassa uunissa.