11.6.2012

Blogipiknik 2012


Huh! Blogipiknikistä on vierähtänyt jo reilu viikko! Kokoonnuimme meidän olohuoneessamme, sillä ulkona näytti sen verran epävakaalta ja viileältä, että ulkoilu ei varsinaisesti houkutellut. Paikalle saapuivat Sorsanpaistajat, MonkeyFood, Liemessä, Hannan Soppa (joka järjesti piknikin kanssani), Hayley's Cuisine, Kokit ja Potit, Peruspöperöä, Herkun ja Koukun Jytis ja "puolikas" Sillä sipuli. Kiitos vielä kun tulitte! Tarjoilut olivat taas aivan mielettömät! Pöytä notkui muun muassa erilaisista raparperiherkuista, smoothiesta, parsapaloista, pekonikekseistä, viilliyrttikeitosta, marjoista ja suklaasta.


Piknikkiämme sponssasivat Koff virvokkeiden merkeissä, Pirkka luomusuklaalla, kertakäyttöastioilla ja serveteillä sekä Vataja possunuijilla ja lisäaineettomilla cocktailnakeilla. Sain inspiraation nakeista ja päätin tehdä piknikille minihodareita! Tein sämpylät Jannankin hyväksi totemalla Eevan reseptillä, ketsuppiresepti oli ihan Hesarista. Hodareiden välissä syötiin myös dijonkastiketta, karamellisoitua sipulia sekä Jytiksen todella hyvää coleslawta! Aivan mieletön yhdistelmä! Ketsuppi oli todella hyvää, sämpylät autenttisen ilmavia ja sinappikastike ja sipuli kruunasivat komeuden. Pian uudelleen.


Hodarisämpylät, 4kpl
2 tl sokeria
1 ¼ tl kuivahiivaa
½ dl lämmintä vettä (42′C)
1 dl lämmintä maitoa (42′C)
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
n. 3 ½ dl vehnäjauhoa
voiteluun: munanvalkuainen

Sekoita sokeri, kuivahiiva ja lämmin vesi. Anna hengailla 5 minuuttia kunnes seos alkaa hieman kuplia. Lisää maito, öljy ja suola (huomaathan, että maidonkin tulee olla lämmintä). Lisää jauhot vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Ota taikina kulhosta jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 5-10 minuuttia, kunnes taikina on sileää ja joustavaa. Jos taikina tarttuu kovasti käsiin, lisää jauhoa tarpeen mukaan, mutta vältä laittamasta jauhoa yhtään enempää kuin on pakko.

Kohota taikinaa lämpimässä, ei-vetoisassa paikassa 1 ½ tuntia. Jaa sen jälkeen taikina neljään osaan ja pyörittele hodarisämpylän muotoisiksi. Erityisen ilmavia sämpylöitä saat, kun litistät taikinapalan kevyesti suorakaiteen muotoiseksi, nipistät ylä- ja alareunat yhteen ja sen jälkeen vielä sivureunat yhteen, ja nipistelet taikinan “saumaa” niin kauan kunnes pala on sopivan kokoinen ja muotoinen (joo, tällä tekniikalla ei tule erityisen silmää hiveleviä yksilöitä).

Asettele leivinpaperin päälle ja kohota muotoiltuja sämpylöitä liinan alla vielä puolisen tuntia. Voitele valkuaisella ja paista 200-asteisessa uunissa n. 12-15 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kohonneet ja ruskettuneet kauniisti.


Ketsuppi
1 kg kypsiä tomaatteja
1 iso sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
2 dl sokeria
2 dl viinietikkaa
2 rkl siirappia
2 tl suolaa
1/4 tl kanelia
ripaus kardemummaa, neilikkaa, cayennenpippuria, mustapippuria, valkopippuria
 
Huuhtele ja kuivaa tomaatit. Lohko tomaatit ja poista niistä kanta. Itse vielä kalttasin ne, sillä en halunnut ketsuppiini kuorisattumia. Kuori sipuli ja valkosipulin kynsi. Hienonna sipulit. Poista paprikasta kanta ja siemenet ja leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. 
Mittaa kattilaan viinietikka, sokeri ja siirappi. Kuumenna. Lisää joukkoon paloitellut kasvikset ja mausteet. Kiehuta seosta runsaan tunnin ajan, eli kunnes kasvikset ovat täysin pehmenneet ja seos on hieman kiinteytynyt. Soseuta huolellisesti sauvasekoittimella, tehosekoittimella tai sosemyllyllä. Jos seos ehtii soseuttamisen aikana jäähtyä, kuumenna se vielä kattilassa. (Tölkitä kuumana, säilytä tölkit viileässä.) Huolellisesti valmistettu ketsuppi säilyy viileässä useita kuukausia.

5 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Jee! Hodarit oli jotain niin mieltsin hyvää. Meillä ei lasketa, mutta söin ainakin kolme. Koko hodarisetti menee taatusti tekoon ja pian!

Kiitos vielä emännälle, oli ilo!

Pitkä kirjoitti...

Mäkin tykkäsin niistä paljon, pakko tehdä itekin pian uudelleen, vaikkei olis edes mitään sopivaa tilaisuutta :D

Oli ihanaa kun kävit! Harmi ettei ehditty turista enempää :((

Virpi kirjoitti...

Hodarit vei minunkin sydämeni! Naaaam.

Kiitosta vielä kertaalleen <3

Jytis kirjoitti...

Joo siis tuo ketsuppi oli niiin hyvää, se menee tekoon täällä heti. Aletaan täälläkin pikkuhiljaa toipua nakkiähkyistä :) kiitos vielä kun jaksoitte järkkäillä!

Pikku Leijonan Emäntä kirjoitti...

Toi herkkupöytä näyttää niin hyvältä! Miitit ja -piknikit ovat kyllä ruokabloggailun parhaita puolia :) Voi kunpa oisin saanu olla mukana, harmituksen määrää ei pysty sanoin kuvailemaan..:(