25.7.2012

Perunasalaatti tuo kesän

Huh! Kesä on hurahtanut hetkessä. Olen ollut paljon töissä ja opiskellut, ulkona on satanut ja olen kasvattanut vatsamakkaraani syömällä hyvin (ja koko ajan). Nyt kun asumme hyvien ravintoloiden ja kauppojen äärellä, on ruoasta tullut nautittua paljon enemmän kuin ennen. Enkä valita, elämä on paljon parempaa näin.

Kamera on täynnä kuvia ja postauksia on tulossa iso pino. En vain ole ehtinyt blogin ääreen! Pahoittelut. Teen kuitenkin nyt paluun tämän kesän suosikkiruoallani. Kesä on paras vuodenaika nimenomaan ruoan puolesta - kuka voi vastustaa uusia perunoita ja makeita herneitä? Tuskin kukaan. Olen myös hurahtanut yrtteihin ja olemme koko kesän syöneet leivän päällä yrttivoita. Niin yksinkertaista, mutta ihanaa.

Tätä on ihanaa napsia salaa jääkaapista.

Perunasalaatti
1l uusia perunoita
n. 100g pancettaa (eli italialaista pekonia) tai pekonia
2 kesäsipulia varsineen
vajaa litra herneitä
2tl dijon-sinappia
0,5dl oliiviöljyä
2rkl omenaviinietikkaa

Pese perunat ja laita ne kiehumaan. Pilko pekoni ja paista sitä voissa, kunnes se on ruskistunut ja rapeutunut. Pilko sipulit ja kuori herneet. Sekoita sinapista, öljystä ja etikasta kastike. Reseptissä suhteet suunnilleen, sekoita omaan makuusi sopiva soosi (itse tykkään käyttää reilusti sinappia ja etikkaa). Varo keittämästä perunoita yli. Pilko ne sopiviksi paloiksi, yleensä puoliksi ja sekoita aineet keskenään.

Krhm. Leikitään, että voikuppi on kuvauksellisen siisti.

Yrttivoi
kourallinen timjamia
kourallinen lipstikkaa
kasa oivariinia / voita
(´+ ripaus hyvää sormisuolaa)

Silppua yrtit ja sekoita aineet keskenään. Tarjoile hyvän leivän päällä!

2 kommenttia:

Paula kirjoitti...

oh, how I`d like to try this! I love potato salads and I bet that yours taste as good as it looks :) ...and with bread... omg I need to go to the kitchen and eat something :)

Pitkä kirjoitti...

Thanks Paula! Your blog looks really good, bookmarked it already!