18.9.2012

Opiskelu kannattaa

Viime perjantaina olin vaipumassa synkkyyteen kotona. Ulkona satoi, V lähti johonkin bileisiin ja minut oli tuomittu kirjoittamaan esseetä kirjoihin hautautuneena. Ilta alkoi hämärtyä, kirja, josta essee piti kirjoittaa, oli vielä pahasti kesken ja deadline häämötti muutaman tunnin päässä. Ilmeisesti planeetat liikahtivat silloin oikeaan asentoon, sillä sain viestin kesäopinnoissani tapaamaltani mahtavalta Inkalta, joka asuu lähellä ja tarjoutui tulemaan meille tuoreiden muffinssien kanssa!

Muutaman minuutin kuluttua istuimmekin jo kahvin ja teen äärellä purkamassa esseetuskaani ja maistamassa valehtelematta parhaita koskaan syömiäni muffinsseja. Miten mikään voi olla niin kuohkeaa ja kosteaa? Salaisuus piilee maissijauhoissa! Aion heti metsästää oman pussini jostain, näitä on pakko tehdä pian itsekin. Valmistuskin oli kuulemma maailman helpointa: ainekset sekaisin kulhossa ja uuniin. Tällaisten reseptien jälkeen tuntuu älyttömältä käyttää kokonainen iltapäivä jonkun mielettömän kakkuluomuksen valmistukseen, sillä harva herkku voi maistua paremmalta kuin nämä.

No miten se esseen kanssa kävi? Sain sen palautettua puoli tuntia ennen deadlinea! En olisi varmasti selvinnyt ilman Inkalta saamaani sympatiaa ja kolmea herkkumuffinssia, neljännen söin palkinnoksi kun essee oli lähetetty. Tarinan opetus: parhaat tulokset kumpuavat kahvipöydästä ja muffinsseista.

Inkalla oli myös maailman suloisin muffinssien kuljetusrasia, joka oli peritty isotädiltä.


Täydelliset maissimuffinssit (alkuperäinen resepti Food.com)
1,5 dl sokeria
1-2 rkl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
kananmuna
125g voita suhteellisen sulana

Vatkaa nämä ainekset yhteen.

2dl maissijauhoa
1tl leivinjauhetta
0,5dl maitoa

Sekoita nämäkin aineet keskenään (ei hätää, jauho paakkuuntuu).


+ pinnalle suklaata ja voita
 
Lisää kaksi seosta yhteen ja vatkaa pienellä teholla, kunnes paakut ovat kadonneet. Lisää vielä sekaan reilusti jäisiä mustikoita. Lado taikina vuokiin ja muffinssipeltiin. Jos sinulla ei ole peltiä, käytä tukevia muffinssivuokia. Pelkkää peltiä ei kannata käyttää, muffinsseja on vaikea saada siitä irti - nämä murenevat helposti! Vuoat voi laittaa aika täyteen, taikina ei juurikaan turpoa. Paista uunissa 175 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes muffinssit ovat ruskistuneet vähän reunoilta. Sulata päälle vielä suklaasta ja voista kuorrute, koristele hienoimmilla strösseleillä, mitä kaupasta löytyy!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa Pitkä tai Pätkä! En tiedä, kumman teistä tapasin Larun herkutteluillassa lauantaina, mutta halusin vain tulla huikkaamaan, että hyvä blogi sulla!:) Nopea pläräilyn jälkeen testasin tänään jo tuota sun Dijon-soosia broileri-feta-avokadosalaatin kylkeen, ja olipa se hyvää. Toimi siis salaatissa hienosti, mutta on tuo hodari-vaihtoehtokin testattava joskus;) t. Saila

Pitkä kirjoitti...

Moi!! :) Minä se olin, pidän blogia nykyään yksikseni. Kiva kuulla, että tykkäät blogista! Kannattaa ehdottomasti kokeilla niitä hodareita, ne on niin helppoja ja tosi hyviä, sämpylä autenttisen kuohkea ja hodarimainen :)