19.2.2013

Sipsejä leivästä

TasteSpottingista jäi kirjanmerkkeihin maailman helpoimpien lettujen lisäksi jotain muutakin. Jos letut ovat hyvä tapa aloittaa päivä, on tässä postauksessa taas hyvä vinkki rentoon illanviettoon. Olen pari kertaa yrittänyt tehdä itse pitaleipiä, mutta en enää lukemattomien epäonnistumisten jälkeen edes viitsi yrittää ja ostankin pitaleipäni nykyään valmiina esipaistettuina kaupasta. 


Välillä avattua pakettia ei tule syötyä kokonaan ja on todella ärsyttävää löytää leipälaatikosta kuivuneita, syömäkelvottomia pitaleipiä. Tässä ratkaisu kaikkien yksinäisten pitaleipien varalle! Ja nää on kyllä niin hyviä, että voi niitä pitoja ostaa ihan näitä sipsejäkin varten. Pitasipsien resepti on Pure Provender -blogista, samoin kuin papudipin, jota en malttanut olla vähän tuunaamatta. Sipsit ja dippi olivat aika "tuhti" yhdistelmä, suosittelen ujuttamaan lautaselle myös pari viipaloitua porkkanaa.

Tietäisittepä miten vaikeaa on ottaa kuvia pimeässä talvi-illassa.

Pitasipsit, pellillinen
kaksi pitaleipää
oliiviöljyä
chiliä
mustapippuria
suolaa

Leikkaa pitaleivät puoliksi. Leikkaa puolikkaat puoliksi ja edelleen neljään osaan. Sekoita öljy ja mausteet ja sivele leipäpalat molemmilta puolilta öljyseoksella. Levitä pellille ja paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. Anna sipsien jäähtyä ja rapeutua.

Papudippi
purkki voipapuja
2tl omenaviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Valuta pavut, lisää viinietikka, valkosipulinkynsi, mausteita ja öljyä oman maun mukaan. Soseuta sauvasekoittimella, lisää öljyä kunnes tahna on sopivan paksua/löysää.

4 kommenttia:

Nikkis kirjoitti...

Oon tehny samaa tortillaletuille. Mausteena savupaprika & chili. Suosittelen!

Pitkä kirjoitti...

Uuuuu! Pitääpä kokeilla asap! Varmasti hyvää.

Jytis kirjoitti...

Hehei, mäkin oon tehnyt näitä! Mun ohje oli bongattu BBC Good Foodista, mutta ihan samalla metodilla ja mausteilla. Oli kyllä oivallisia dippailuun! Taisin tehdä chilistä porkkanadippiä ja hummusta niiden kaveriksi. Papudipistä just haaveilin, rieskan väliin wrap-henkisesti.

Ja siis joo, toinen Tastespotting-addikti ilmoittautuu. Ajantaju katoaa ja kuola valuu. Ah.

Pitkä kirjoitti...

Chilinen porkkanadippi kuulostaa ihan mielettömältä!! Uu!